020 757 11 50

Luomien ja ihomuutosten poistot

Pientoimenpiteitä ovat yleensä alle 30 minuutin paikallispuudutuksessa tehtävät lähinnä ihoon kohdistuvat toimenpiteet. Tavallisimpia ovat erityyppisten ihomuutosten poistot – luomien poistot – sekä pienet arpien korjaukset ja myös ihon pinnan pienet käsittelyt. Ihomuutoksen laadun mukaan poisto voidaan tehdä joko RF ablaatiolla tai kirurgisesti RF veitsellä. Tavanomaiseen yksittäiseen tai 2-3 luomen poistoon voi yleensä ajan varata suoraan. Hoito päätetään samassa yhteydessä (tekniikka ja mahdolliset näytteet).

Radiofrekvessi- eli korkeataajuuskirurgian ihomuutosten poistossa ja ihon leikkaamisessa olemme aloittaneet lähes 10 vuotta sitten ja käytännössä menetelmä on ihon kirurgiassa syrjäyttänyt niin veitsen kuin laserinkin monesta eri syystä.

Normaalin ihomuutoksen/ luomen poistamme radiofrekvenssiveitsellä häivyttämällä niin, että lopputuloksena arpea ei jää ja ihomuutoksesta riippuen parhaimmillaan kudoksen parannuttua ei poistokohtaa huomaa ollenkaan. Tässä menetelmässä voidaan ottaa myös näyte. Epäilyttävät muutokset poistetaan leikkaamalla myös radiofrekvenssiveitsellä, jolla arvenmuodostus on vähäisempää kuin muilla menetelmillä. Haava suljetaan ompeleella, iholiimalla tai ihoteipillä.

RF-ablaatiossa muutos häivytetään sopivaan tasoon saakka. Suojaksi tulee ihon uusiutumisen ajan ihon värinen hengittävä ihoteippi 5-7 päivän ajaksi. Käsitelty kohta punoittaa muutaman viikon ajan, jolloin sitä on hyvä suojata auringonvalolta. Hyvin parannuttuaan poistokohta on huomaamaton, eikä jätä arpea.

Hankalassa kohdassa sijaitseva tai kookas ihomuutos on syytä käydä näyttämässä ennen hoitoa. Samoin useiden ihomuutosten poiston suunnittelu tehdään etukäteen. Esimerkiksi kaulalta tai vartalolta voidaan poistaa samanaikaisesti useita, jopa kymmeniä ihomuutoksia voidepuudutuksessa RF-ablaatiolla.

Toimenpiteen jälkeen voi mennä seuraavana aamuna suihkuun ja saunaankin yleensä pienissä toimenpiteissä 2-3 päivän kuluttua toimenpiteestä. Jälkihoitona auringolta suojaus punoituksen ajan on tärkeää estämään UV-valon aiheuttamaa mahdollista pigmenttimuutosta tai arpikudoksen aktivointia. Suosittelemme Medicalia Sunscreen SPF30.

                                      Laakari-iho

Pientoimenpiteitä klinikallamme tekee plastiikkakirurgi Heikki Kupi.

Arpien korjaus

Tavallisesti arpikorjausta varten varataan konsultaatioaika plastiikkakirurgille, jossa arvioidaan sinun kohdallasi paras mahdollinen hoito ja määritellään kustannukset. Mikäli hoito on kirurginen arpikorjaus, suoritetaan se tavallisesti paikallispuudutuksessa. Laajempien tai vaativampien arpikorjausten hoito voi vaatia nukutusta.

Kysy lisää

Nimi:
Puhelin:
Sähköposti:
Olen kiinnostunut
Haluan että minuun ollaan yhteydessä:
Miten löysit sivuillemme:
Lisätietoja (Kertokaa tarkemmin mitä haluaisitte tietää palvelusta, josta olette kiinnostunut. Vastaamme mielellämme Teitä askarruttaviin kysymyksiin.)

Rautatienkatu 27 (katutaso)
33100 Tampere
info@kc-clinic.fi

Palvelemme
maanantaisin 9-17.00
ti-pe klo 8.00-17.00
Kesäaikaan 6.6. - 12.8. 9:00-17:00

Yhteydenotto ja neuvonta
020 757 11 50