Kirurgiset hoidot >> BodyTite-lämpörasvaimu >> Iltalehden Ilona-artikkeli

Iltalehden Ilona-artikkeli

Uusi rasvaimu sulattaa rasvan ja kiinteyttää ihon

Käsivarsissa, reisissä, leuan alla ja vyötäröllä… Useimmilla meistä on niitä, paikallisia rasvakertymiä jotka tuntuvat jämähtäneen paikoilleen loppuiäksi.

Terveellisillä ruokailutottumuksilla ja liikunnalla pääsee pitkälle, mutta aina ne eivät riitä ratkaisuksi. Pinttyneimpiin rasvavarastoihimme voi tuntua mahdottomalta päästä käsiksi.

Elintapojemme lisäksi vartalomme koostumukseen vaikuttavat perintötekijät. Hormonaalisista syistä rasvaa kertyy usein naisille miehiä nopeammin.

Kun rasva jämähtää paikoilleen, painonhallinnasta tulee entistä vaikeampaa. Iän myötä myös ihon ja kudosten rakenteet heikkenevät, mikä vaikeuttaa tilannetta entisestään.

Tähän ei kuitenkaan tarvitse tyytyä.

 

BodyTite on tehokas ja hellävarainen

BodyTite eli lämpörasvaimu on uuden sukupolven varatalonmuokkausmenetelmä, jossa hoidettavalta alueelta imetään pois ylimääräistä rasvaa. Erona perinteiseen rasvaimuun on se, että BodyTite hyödyntää radiofrekvenssienergiaa hoidettavien kudosten lämmittämisessä.

Pienestä reiästä ihon alle asetettava lämpökärki sulattaa rasvan juoksevaksi. Näin rasvaa saadaan poistettua perinteistä rasvaimua helpommin ja tehokkaammin ympäröivää kudosta vahingoittamatta.

Radiofrekvenssienergian ansiosta BodyTite myös muokkaa ja kiinteyttää hoidettavia vartalon alueita. Menetelmä lisää kehon omaa kollageenin tuotantoa ja palauttaa hoidettavien kudosten kimmoisuutta. Lopputuloksena hoidettavan alueen iho on jopa 40 % perinteisellä rasvaimulla hoidettua kiinteämpi.

BodyTite -käsittely on asiakkaalle myös perinteistä rasvaimua hellävaraisempi. Operaatio voidaan suorittaa paikallispuudutuksessa tai kevyessä nukutuksessa, ja kotiin pääsee jo toimenpidepäivänä.

Hoidettavalla alueella pidetään tukitekstiiliä 2 – 6 viikon ajan. Mustelmat ja turvotus ovat vähäisiä. Menetelmä neutraloi myös kipuhermoja, minkä ansiosta toimenpiteen jälkeisiä kipuja on vähän. Sairauslomaksi riittää 2 – 3 päivää.

Käsittelyn tulokset näkyvät heti, mutta tulosten paraneminen jatkuu aina 6 kuukauteen, jopa vuoteen saakka.

 

Suomalainen kirurgi maailmanlaajuisessa etujoukossa

BodyTite -hoitoa on saanut Suomessa vuoden ajan KC Clinicilla, Tampereella. Menetelmän maahantuoja ja toistaiseksi ainoa suomalainen taitaja plastiikkakirurgi Heikki Kupi kehuu radiofrekvenssienergiaa hyödyntävää rasvaimua myös tekijälleen kiitolliseksi.

- Perinteinen rasvaimu vaatii tekijältä paljon käsivoimaa. BodyTitessa kudoksen sisälle asetettavissa laitteissa on paljon tietokoneohjattua teknologiaa. Näin operaation seuraaminen ja ohjaaminen on helpompaa, ja käsittely on asiakkaalle turvallista.

Heikki Kupi on käyttänyt radiofrekvenssiteknologiaa työssään jo 10 vuoden ajan. Kuultuaan mahdollisuudesta soveltaa menetelmää myös rasvaimussa, Heikki Kupi kiinnostui heti, eikä turhaan.

- Klinikallamme on tehty ensimmäisen vuoden aikana 40 suurta BodyTite -toimenpidettä. Asiakkaat ovat olleet hyvin tyytyväisiä. Varsinkin nuoremmissa asiakkaissamme tulokset näkyvät hyvin nopeasti.

- Perinteinen rasvaimu tuntui monien potilaiden kohdalla aiemmin riittämättömältä. Uudessa menetelmässä hoidon vaikutukset ovat kautta linjan suuremmat.

Vaikka lämpörasvaimu on Suomessa vielä uusi tulokas, maailmalla se on lyönyt itsensä parin viime vuoden aikana vahvasti läpi. Menetelmän suosio on jyrkässä kasvussa erityisesti Yhdysvalloissa. Euroopassa BodyTite -hoitoja tarjoaa tällä hetkellä yli 50 klinikkaa. Pohjoismaissa BodyTite -hoitoja saa KC Clinicin lisäksi Ruotsista. Menetelmällä on eurooppalainen turvallisuushyväksyntä.

Plastiikkakirurgi Heikki Kupi on niin vakuuttunut BodyTiten toimivuudesta, että kouluttaa alalle jo uusia tekijöitä.

- Tässä ei ole kyse hetkellisestä teknisestä uudistuksesta. Tämä menetelmä on tuonut rasvaimuun selkeästi uutta.

Heikki Kupi arvelee, että radiofrekvenssiteknologian hyödyntäminen plastiikkakirurgiassa on vasta alussa. KC Clinicilla on käytössään jo NeckTite, jota on käytetty menestyksekkäästi leuan alueen muotoilussa. Klinikan palveluihin on tulossa myös kasvojen alueen lämpörasvaimu FaceTite.

Kehityksen seuraava askel odottaa jo ovella.

 

Anna, 30, heitti hyvästit pömppövatsalle

Vatsa oli ollut vuosikausia kolmekymppisen Annan murheenkryyni. Kotikonstein energinen nuori nainen ei ollut saanut ongelmaansa ratkaistua, vaikka kuinka yritti.

- Olen aina ollut muuten hoikka, mutta pömppövatsa minulla on ollut nuoresta asti. Vaikka treenasin ja söin terveellisesti, lopuksi jäljellä oli aina pullea vatsa.

Vuosien kuluessa Anna turhautui tilanteeseen ja etsi tietoa rasvaimusta. Perinteinen rasvaimu pitkine toipumisaikoineen tuntui hänestä kuitenkin liian rajulta toimenpiteeltä.

- Minulla on työ josta en voi olla pois pitkiä aikoja. Siksi kiinnostuin BodyTitesta heti siitä kuultuani. Se on operaationa perinteistä rasvaimua hellävaraisempi, mutta rasvaa lähtee silti vanhaa menetelmää enemmän.

Annan kohdalla BodyTitella hoidettiin lopulta suhteellisen suurta aluetta. Rasvaa imettiin paikallispuudutuksessa koko vyötäröltä: vatsasta, kyljistä ja selästä.

Kotiin hän pääsi samana päivänä. Yhden vapaapäivän jälkeen hän oli jo työmatkalla. Kollegoilla ei ollut aavistustakaan Annalle tehdystä operaatiosta.

- Minulla ei ollut mustelmia tai kipuja. Jos joku olisi osannut katsoa, vatsan seudulla olisi näkynyt leikkauksen jäljiltä pieniä nirhaumia. Kroppa tuntui lähinnä siltä kuin tiukan kuntosalitreenin jälkeisenä päivänä.

Annalle itselleen muutos aiempaan oli kuitenkin heti selvä.

- Heti BodyTitea seuraavana päivänä iloitsin siitä, että näin vihdoin oman napani! Oikeastaan voi sanoa, että minulla on nyt ensimmäistä kertaa elämässäni vyötärö. Jos haluaisin, voisin käyttää pelkästään lyhyitä toppeja.

Annan BodyTite -operaatiosta on kulunut nyt aikaa puoli vuotta. Hänen mukaansa tulokset ovat kuukausien kuluessa parantuneet.

- Olen ollut supertyytyväinen. Laihdutuskeinoksi en BodyTitea suosittelisi, mutta paikallisten rasvakertymien poistamiseen kyllä. Kokemukseni vatsan alueen käsittelystä on niin positiivinen, että pienempiin operaatioihin, kuten allien tai kaksoisleuan käsittelyyn lähtisin milloin vain, jos se olisi tarpeen.

Annan mielestä omassa kehossa olevia ärsyttäviä ongelmakohtia ei kannata murehtia hirveän pitkään. Itseensä kannattaa panostaa.

- Minua harmittaa lähinnä se, etten käynyt BodyTitessa jo aiemmin. Jos on asia, joka häiritsee joka päivä, siihen kannattaa hakea ratkaisua.

Lue lisää ja katso kuvia täältä

Suomeksi  |  In English  |  По-русски