Kirurgiset hoidot >> Kasvojen toimenpiteet

Kasvojen alueen toimenpiteet

Suurin osa plastiikkakirurgisista hoidoista kohdistuu kasvojen alueelle. Trendinä on edelleen toipumiseltaan vähäisemmät toimenpiteet, joskin useimmiten niillä saatu vaikutus on perinteisempiä toimenpiteitä kestoltaan selkeästi vähäisempi.

Samoin vanhat tekniikat ovat uudistuneet ja tulleet uudelleen suosioon, kuten rasvansiirto kasvojen alueelle. Samoin entistä enemmän haetaan kasvojen täyteläisyyttä ja jopa vältetään toimenpiteitä, joissa vain on ns. kudoksia kiristävä vaikutus.

Mutta merkittävin suunnan muutos on ei-kirurgisten hoitojen tuomat vaikutukset. Hoidoilla voidaan välttää tai ainakin siirtää osaa plastiikkakirurgisista toimenpiteistä myöhemmäksi. Ja ehkä vielä merkittävämpää on eri hoitojen (niin kirurgisten kuin ei-kirurgisten) yhdistäminen, jolloin saadaan parannettua molempien hoitojen tuloksia ja kestoa.

Suunta onkin siihen, että yhdistämällä hoitoja ja tekemällä pienempiä toimenpiteitä sekä tekemällä pitkäkestoisia hoitosuunnitelmia saadaan optimaalisin kasvoja hoitava vaikutus pitkällä aikajänteellä.

Hyvien tulosten ylläpitoon lääkärimme suosittelee kotihoitoon edistyksellista NeoStrata ihonhoitosarjaa.

Suomeksi  |  In English  |  По-русски