Kirurgiset hoidot >> Kasvojen toimenpiteet >> Korvalehden muodon korjaaminen

Korvalehden muodon korjaaminen

Ulkokorvan synnynnäinen epämuotoisuus voi olla eri vaikeusasteista aina ulkokorvan puuttumisesta lievään korvalehden asentohäiriöön. Tavallisin korvalehden epämuotoisuus on hörökorva, joka johtuu korvalehden kehityshäiriöstä, joka voi olla jossain tapauksissa perinnöllistä. Korvalehden poimut saattavat jäädä suoriksi tai osa rustosta on liian kookasta nostaen korvalehteä eteenpäin.

Leikkausmenetelmiä korvalehden muodonkorjaukseen on useita. Plastiikkakirurgimme käyttää usein menetelmää, jossa ei halkaista, vaan se pehmennetään ja muotoillaan ompeleilla. Korvaruston voi myös halkaista mutta tässä tapauksessa ruston leikkauspinnan reuna voi alkaa vuosien kuluessa näkyä ja korjausleikkaus on tarpeellinen. Lievän ulkokorvan epämuotoisuuden kuten kuppikorvan tai hörökorvan korjaaminen tehdään muotoilemalla viallista korvarustoa ja kiinnittämällä korvarusto uuteen asentoon. Korvalehden rustolla on asentomuisti ja se pyrkii jossain määrin entiseen muotoonsa.

Korvalehden muodonkorjaus toimenpide voidaan tehdä aikuisiällä mutta pyritään tekemään jo ennen kouluikää. Aikuisille ja yli 10 vuotiaille lapsille toimenpide tehdään yleensä paikallispuudutuksessa ja rentouttavassa lääkityksessä. Pienille lapsille toimenpide tehdään nukutuksessa.

Korvalehden korjaustoimenpiteen jälkeen laitamme korvan/korvien päälle komprimoivan sidoksen 3-5 päivän ajaksi. Sidos poistetaan hoitopaikassa ja jatkoon tulee tukipanta 2-3 viikon ajaksi. Ompeleet poistetaan 10-14 kuluttua. Kontrollikäynnillä myös toimenpiteen suorittanut kirurgi tarkastaa haavan kunnon ja katsotaan tarpeen mukaan jatkohoito.

Normaali liikkuminen, kuten kävely ja pikkuaskareet, ovat sallittuja heti toimenpiteen jälkeen, mutta raskaampaa urheilua on syytä välttää 2 viikon ajan. Samoin kontaktilajeja ja kypärän käyttöä on syytä välttää 3-4 viikon ajan.

Hörökorvaleikkauksen tai muun korvalehden epämuotoisuutta korjaavan toimenpiteen suunnittelu alkaa plastiikkakirurgin vastanotolla. Suunnittelukäynnin yhteydessä asiakas saa myös kustannusarvion toimenpiteestä.

Varaa aika suunnitteluun ajanvarausnumerosta 020 757 1150!

Suomeksi  |  In English  |  По-русски